8.4.2017 Pelossa

Maalaus nro XIII Pelossa

Alun perin tein tähän ihan toisenlaisen maalauksen. Halusin kokeilla sinisen värin maalaamista ja huomasin yhtäkkiä katselevani vähän kuin Liisa Ihmemaassa taulua. Se kertoi hyvin siitä olotilastani, jossa elän edelleen. Taidemaailma kiehtoo tosi syvästi ja joka hetki löytyy jotain uutta ja ihmeellistä. Jostain syystä tämän maalauksen piti maalata, että uskallan avata silmät kaikelle ihmettelylle ja uskallan pysähtyä matkallani kaikkea pieniäkin asioita ihmettelemään. Uskallan antaa mielikuvitukselle vallan. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan tällä saralla, mutta sydän täynnä tarmoa ja iloa mennään eteenpäin.

Liisa Ihmemaassa

Tein tuon Liisa Ihmemaassa maalauksen jo 2.3.2017, mutta en halunnut sitä jättää sellaiseksi, vaikka siihen maalasin rakkaan perhosenkin. Taulusta halusin silti säästää vain tuon täysikuun, jota parantelin uuteen maalaukseeni. Tosin siinä menin tosi syvälle lapsuuteen. Ehkä juuri tuon Liisa Ihmemaassa taulun myötä syntyneen sanoman vuoksi uskalsin avata oven myös satuttavimpiin lapsuuden asioihin. Asia ilmenee paremmin runojen ja tulevien maalausten muodossa.

Pelossa

Tervetuloa matkalle menneisyyteen, minun lapsuuteeni.

PELOSSA

Pyöräillessä kotiin johtavaa hiekkatietä
isot kivet sinkoilevat kilpaa vuoronperään
pyöränkumin ja maa-aineksen puserruksista
milloin mitäkin kohti.

Jossain taustalla pöllö huhuilee ja
yksittäisen auton ääni kantautuu
joen toiselta puolelta,
korviin saakka.

Kaiken tämän keskellä
havahdun ääneen,
joka tuntuu siltä kuin
joku huohottaisi niskaan
vaikka en edes polje kovaa vauhtia.

Kädet ja jalat alkavat vapista
niin, että koko mummiska heiluu
mitä lähemmäksi kotia saavun.

Tekisi mieli loppumatka kävelyttää
viivytellä tahallaan, yrittää
väistää väistämätöntä

Valot palavat pohjalaistalon joka ikkunassa
kumpa tietäisin
missä niistä isä on.